sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Converse-sukat vol. 2

Tässä ne nyt on: Converse-sukat, jotka mieheni tilasi edelliset nähtyään. Projekti jäi hiukan tauolle, kun piti virkkailla yksi torkkupeitto alta pois, mutta sitten nämä valmistuivatkin muutamassa päivässä, sillä pohja ja merkki olivat valmiina viime projektista jääneinä. Ja lisäksi viime kerrasta viisastuneena ostin valmiit nauhat, mikä teki projektista kummasti inhimillisemmän.


Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 2.5 mm
Koko: ohjeen koko 38-39, mutta oikeasti kyllä 41-42 jalkaan sopiva


Sukat kelpasivat käyttäjälleen :)



perjantai 18. syyskuuta 2015

Virkattu torkkupeitto sateenkaaren väreissä


En mä mitään torkkupeittoa ollut kyllä aikeissa tehdä, mutta niin siinä vaan taas kävi. Vastaan tuli sen verran upea torkkupeitto-ohje, että hetkessä olin raahannut varastosta kaikki 7 veljekset olohuoneeseen ja suunnittelin jo värien järjestyksiä. Ja kohta oli langat siistissä rivissä ja aloitussilmukat virkattu.

Lanka: Novita 7 veljestä, yhteensä lähes 1900g eli noin 13 kerän verran, värejä tosin enemmän
Koukku: 4.0 mm
Koko: 139cm x 182cm



Oikeastaan tällainen väri-iloittelu ei ole edes yhtään mua. Harvoin olen silti niin nopeasti ohjeen löydettyäni aloittanut työtä. En tiedä inspiroiko mua tällä kertaa eniten juuri se värikylläisyys vai se, että tähän peittoon saisi upotettua hillittömän määrän kaappiin kertyneitä lankoja vai houkuttelivatko ehkä erilaiset virkkausmallit. Sanoisin, että ehkä ne kaikki yhdessä. 

Tässä kohtaa lienee viimein paikallaan tunnustaa, etten selvinnyt pelkillä jämillä. Tummanharmaata oli ehdottomasti saatava lisää ja yhden kerän sahramin väristä päätin ostaa. Näistäkin muutamasta kerästä huolimatta lankaa kului varastoista kivasti. Vaan miksei se tyhjä tila näy missään. Lankakaappi on edelleen pullollaan.

Lopulta tämä peitto ei ollut väreineen niin hallitsematon kaaos kuin alkuun saattaa näyttää, sillä tummanharmaa tasapainottaa väleissä juuri sopivasti. Ja luonnossa tämä näyttää väreineen kyllä paremmalta kuin kuvissa. Ehkä mussa ei olisi itsessä riittänyt uskallus vaihtaa sekä väriä että virkkausmallia näin tiheään tahtiin. Siksi olikin hyvä, että joku oli päättänyt värit ja mallit valmiiksi. Värejä toki sovelsin, koska jämillä mentiin, mutta pyrin siihen, että valinnat olisivat lähellä ohjeen sävyjä. Valkoinen joukossa oli mulle liikaa, joten sen jätin kokonaan pois.

Seiskaveljesvaraston tuhoamisen lisäksi parasta oli kyllä se, että tässä tuli kokeiltua ja opittua monta uutta virkkausmallia. Muutama vuosi sitten tuli neulottua vähän vastaava peitto erilaisilla neulemalleilla. Se on alusta loppuun itse suunniteltu ja siksi myöskin vähän hillitympi :) Nyt löytyy sitten myös tämä vähän räväkämpi versio virkattuna. Ei tartte enää kävellä edes kirjahyllylle, kun tarttee keksiä joku neule- tai virkkausmalli vaan voi tutkia suoraan torkkupeitosta.




sunnuntai 23. elokuuta 2015

Converse-sukat

Mietin miten muistaisin työkaveria, joka vaihtoi työpaikkaa tässä syksyn alussa. Päätös oli selvä, kun muistin nämä Converse-sukat. Olen aiemmin neulonut Novitan sukkalehdestä vastaavat, mutta nämä ovat astetta haastavammat, hienommat ja lähempänä oikeita Converseja. Näissä yhdisteltiin kaiken lisäksi sekä virkkausta että neulontaa. Kova näpertäminen oli, mutta aika kiva lopputulos.


Lanka: 7 veljestä, 160g yhteensä
Koko: 36-37
Puikot: 2.5mm


Ensin piti neuloa perussukat ja niihin kaitaleet nauhoille. Pohjat tosiaan virkattiin erikseen. Ohjeenmukaisesta pohjasta tuli aivan valtava sukkaan verrattuna, joten virkkasin uudet 6kjs lyhyemmällä aloituksella ja jätin lisäksi uloimman kerroksen pois. Ensimmäiset pohjat on tallessa, sillä ne ovat sopivankokoiset omaan jalkaan ja ajattelin neuloa jossain välissä itselleni samanlaiset kun kerran pohjatkin jo on. No taitaa kuitenkin käydä niin, että seuraavat pohjat menee miehen sukkiin. Tämä kun sattui kysymään nämä sukat valmiina nähtyään, että koskas teet mulle tuollaiset. Pitänee tehdä, kun kerran tuntuu kelpaavan. Värikin jo valittiin :)

Näpertämistä näissä tosiaan oli rutkasti. Nuo nauhat olisi kyllä voinut ostaa vaikka valmiinakin, mutta päätin sitten neuloa itse. Ehkä sitten seuraaviin ostan.


Sukkiin piti änkeä kuvausta varten aika kasa paperia, sillä meidän talosta löytyi vain liian suuria jalkoja. Toivottavasti ovat saajalle sopivankokoiset ja mieluiset. Itse tykkään näistä kovasti! Hetki pitää kuitenkin tehdä muita projekteja välissä, että taas innostuu näiden näpertelystä.


perjantai 21. elokuuta 2015

Splendid!

Facebookin virkkaus-ryhmässä tuli vastaan kerrassaan ihana virkatun maton ohje. Voisiko mallilla olla enää osuvampi nimi kuin Splendid eli loistava ja suuremmoinen. Virkkausinto oli päällä, joten piti heti päästä kokeilemaan. Mattoprojektin sijaan päädyin ohueen puuvillalankaan ja pidin siis projektin kohtuullisen kokoisena, ihme kyllä.


Ohje: Splendid by Patricia Kristofferssen (mallin Ravelry-linkki, joka ei sisällä ohjetta)
Lanka: Hjertegarn Diamond cotton 8/4, 48g
Koukku: 2.5mm

Kyseinen malli tuntuu olevan kovin suosittu ja ohje pahasti kiven alla. Itse löysin ohjeen suomeksi käännettynä fb:n Vilkasta virkkausta -ryhmän tiedostoista. Ohjeesta olisi kyllä muutama sananen sanottavana. Olin kuitenkin tyytyväinen, että sain ohjeen käsiini, joten jätetään mutinat epäselvistä kohdista sikseen. Virkkaaminen onnistui joka tapauksessa, vaikka lanka meinasinkin loppua kesken ja jouduin soveltamaan viimeiset kerrokset. Alkuperäinen ohje ei siis näytä ulommaisilta kerroksiltaan aivan tältä.

Löysin myös lopulta portugalinkielisen ohjeen, jossa on ohje kaaviona. Malli eroaa muutamassa kohdassa hieman suomenkielisestä käännöksestä, mutta jos tykkää virkata kaavioiden avulla, niin tällä pärjää varmasti kielestä huolimatta.

Halkaisijaltaan tästä tuli vajaat 30cm. Vielä en tiedä, minne "pikkuliina" päätyy. Ehkä pitää ommella uusi laukku ja kiinnittää liina siihen koristeeksi. Vois tulla kyllä itse asiassa aika kiva!



torstai 20. elokuuta 2015

Kalenterin kannet

Loman jälkeen oli taas aika palata töihin ja mikäs sen mukavampaa kuin hiukan piristää arkea. Nimittäin kauniilla kalenterin kansilla. Olen ottanut tavaksi ommella joka lukuvuosi kalenterille uudet kannet ja kyllä ne yhdessä vuodessa aika huonoon kuntoon jo meneekin.


Pinossa alimmaisena on ensimmäisen työvuoden pilkulliset kannet, toiseksi ylimpänä seuraavaksi vanhin eli kirjottu hortensia, josta parempi kuva alla ja linkissä. Seuraavana vuonna vuorossa olivat värikkäät pöllöt ja viime vuonna kalenteria kaunisti keltainen pilkkukuosi mittanauhalla, josta myös parempi kuva alla. 


Tänä vuonna päädyin Marimekon suosikkikuosiini Räsymattoon. Kovin on kyllä yhteinäisenä pysynyt tuo värimaailma, mitä nyt nuo pöllöt hiukan tuovat piristystä väliin. Pilkkuja ja palloja eri koossa - tänä vuonna ennätyssuuria.

'



tiistai 18. elokuuta 2015

Sunny Spread -torkkupeitto

Törmäsin jossain blogissa värikkääseen Sunny Spread -torkkupeittoon ja innostuin pitkästä aikaa virkkaamaan. Päätin kerrankin toteutttaa projektin hieman pienemmässä koossa ja päädyin virkkaamaan 5x5 -palaisen peitteen. Peitolle tuli kokoa noin 60cm x 60cm.

Lanka: 7 veljestä eri väreissä, yhteensä 325g
Koukku: 3.5 mm


Ohjeen reuna ei miellyttänyt, joten päätin virkata siihen tavallisen piparkakkureunan. Ympyröitä oli hauska ja helppo virkata, vaikka sanallinen ohje aluksi näyttikin hieman hankalalta. Näihin voisi jopa hurahtaa isomman peiton verran. Maltoin kuitenkin tällä kertaa.


maanantai 17. elokuuta 2015

Grace

Hankin viime syksynä ensimmäisen kerran Wollmeisea. Ah! Olihan se ihanaa! Miten joku lanka voikin olla niin ihanaa neulottavaa ja niin pehmeää. Ihan kuin siinä olisi vain ne villan kaikki hyvät ominaisuudet. Ja tuntui, että vaikka miten neuloisi, niin pinnastakin tulee väkisin tasaista. Ei siis pahaa sanottavaa.

Viimein toukokuussa maltoin tosiaan lopettaa vyyhtien hiplailun ja aloin etsiä sopivaa neuletakkiohjetta. Ohjeeksi valikoitui pitkän harkinnan jälkeen Grace. Ajattelin, että se olisi tyylikkään yksinkertainen mutta kuitenkin niin, että siinä on joku juju eli kaunista pitsineuletta yläosassa. 


Lanka: Wollmeise pure 100% merino, värissä kakao, 285g
Puikot: 3.5mm


Tilaushetkellä värivalikoima oli aika rajoittunut, ja aluksi olinkin hieman mietteliäs värin suhteen. Ehkäpä langan ihanuus sai unohtamaan epävarmuuden väristä, sillä nyt olen siihenkin tyytyväinen. Neuletakista tuli heti ihan mun suosikki. Uskoisin, että tämä on sellainen perusluottoneuletakki, jota tulee käytettyä pitkään. Ja jos kaikki kehut langan laadusta pitävät paikkaansa, niin tämä säilyy myös hyvänä pitkään. Nyt vaan odottelemaan viileitä syysiltoja :) 



Lanka oli myös todella riittoisa. Olin varannut lankaa 3x150g, sillä en ollut tosiaan vielä valinnut mallia kun lankaa tilailin. Tähän takkiin olisi riittänyt kaksikin vyyhtiä, mutta mieluummin näin päin, että lankaa jää yli. Niin monet kerrat on kiukku iskenyt, kun lanka loppuu viime metreillä.



sunnuntai 16. elokuuta 2015

Palmyre

Arki alkoi ja on aika taas palata bloggaamisen pariin. Niinhän sitä vaan kuvitteli, että kesällä olisi ollut intoa ja aikaa päivitellä blogia, mutta toisin kävi. Töitä valmistui kesällä ihan kivasti, mutta koneen ääreen istuminen ei vaan houkutellut yhtään. 

Aloitetaas esittelyt toukokuun alussa valmistuneesta Palmyre-huivista. Oli kyllä taas niin ajankohtainen työ kesän lähestyessä. Mutta kun vaan halusin neuloa sen ja varastoista löytyi siihen täydellisesti sopiva angora-merino-lanka.


Lanka: Regia Angora Merino, värissä 7082, 88g
Puikot: 4.0mm


Angora-merino-lanka on tuntumaltaan äärimmäisen pehmoinen ja ihana neulottava. Ainut miinus siinä on se angora ja se kun ei voi olla aivan varma, että niitä pupuja on kohdeltu hyvin. Haluaisin luottaa näin isoon lankamerkkiin, mutta valitettavasti se ei taida olla nykypäivänäkään tae mistään. 



keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Cloud Illusions

Etsin Ravelrystä huivimallia, johon tulisi myös helmiä. Helmien lisääminen neuleeseen oli pitänyt testata jo pitkään.  Ja sitten löysin ne - Boo Knitsin mallit. En tajua, miten nämä on menneet multa aiemmin ihan ohi. Täydellisiä pitsihuiviohjeita ja vaikka kuinka monta. Sen jälkeen oli vain yksi ongelma. Nimittäin, minkä niistä sitten valitsisi. Päädyin lopulta malliin nimeltä Cloud Illusions. 



Lanka: Debbie Bliss Rialto lace 44g
Puikot: 4.0mm

Väriksi valikoitui hennon vaaleanpunainen Debbie Blissin lanka, jota olin ostanut pari vuotta sitten. Pelkäsin hieman langan riittämistä, sillä kyseistä väriä oli kaapissa vain yksi 50 gramman kerä. Tein siis pienimmän mahdollisen pitsiosuuden, vaikka suuremmasta olisi tullut huomattavasti näyttävämpi. Seuraavalla kerralla jos tartun samaan ohjeeseen ja lankaa on riittämiin, olisi kyllä kiva kokeilla korkeampaa pitsiosuutta.


Lanka oli mukavaa neulottavaa, mutta huiviohjeesta on muutama sananen sanottavana. Englanninkieliset neuleohjeet ovat tulleet tutuiksi ja sujuvat nykyään useimmiten ongelmitta. Tällä kertaa en tiedä, oliko vika omassa päässä vai ohjeessa, sillä ohjeen seuraaminen tuntui tuskaiselta. Helpot asiat oli ohjeessa selitetty monimutkaisesti ja aivot menivät solmuun kerran jos toisenkin. Ja sitten kun viimein kuvittelin pitsikaavion saavuttaessani, että homma lähtee sujumaan, niin ei ne päällekäiset silmukat olleetkaan kaaviossa aina päällekäin. Mutta selvisin ja lanka riitti ja on se sen verran kaunis valmiina, että saatan unohtaa nopeasti tyytymättömyyteni ohjeeseen.



Käytin kirkkaita helmiä ja eipä niitä kuvissa oikein näy. Tuosta allaolevasta kuvasta niitä voi kuitenkin tarkkasilmäinen jokusen erottaa. Pääasia on, että ne näyttävät valmiissa huivissa luonnossa kauniilta. Helmien laittaminen sujui lopulta näppärästi, vaikka suurimmissakin kirkkaissa siemenhelmissäni oli aika pieni reikä. Onneksi löytyi pientäkin pienempi virkkuukoukku, jolla helmet sai laitettua.



lauantai 2. toukokuuta 2015

Cladonia 2

Ihastuin vuosi sitten Cladonian raitoihin ja erityisesti sen kauniiseen pitsiin. Neuloin  huivin silloin kelta-harmaana Cascaden heritageista. Tänä keväänä oli sopiva aika tarttua samaan ohjeeseen uudelleen. Ja yhtä kivahan sitä oli taas neuloa. Tällä kertaa väreiksi päätyivät harmaa ja raikas heinäsirkan vihreä. Molemmat Madelinetoshin ihanuuksia - aiempien projektien jämiä. 

On se oikeasti vihreä, vaikka kuvassa melkein neonkeltaiselta näyttääkin.

Lanka: Madelinetosh tosh merino light harmaata (tern) 60g ja vihreää (grasshopper) 48g. 
Puikot: 4.0mm


Pisteet jämien käytöstä kotiin tässäkin projektissa. Yhtä ainutta grammaa lankaa en ole muuten kaappiin hankkinut sitten viime marraskuun kädentaitomessujen. Enkä muuten kangastakaan joululahjaproktien jälkeen. Hyvä minä! Toki niitä molempia riittää tuolla kaapeissa vielä muutama kymmenen kiloa tuhottavaksi, mutta kaikki vähenevät grammat on kotiin päin. Projektin avuksi kuvailin lankojani Ravelryn stashiin. Siitä on paljon suurempi apu, kuin osasin kuvitellakaan. On todella kätevää kun näkee heti ohjeeseen sopivat vaihtoehdot omista varastoista, myös ne laatikon alimmaiset, joiden olemassaolo on unohtunut. Varsinaista langanostokieltoa en ole itselleni julistanut, mutta kyllä ostolle on oltava hyvä syy ja langalle heti tietty käyttötarkoitus.  



sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

3 Color (Cashmere) Cowl

Jojin uusi huivimalli on kaikessa yksinkertaisuudessaan ihana. Huivi on korkea ja kapeahko tuubi, jonka juju muodostuu raidoista ja erilaisista neulepinnoista. Miksi mä en itse keksinyt tätä?!

Langoiksi valikoitui kolme ihanaista jämää: munakoison värinen Malabrigo,vaaleanharmaa Heritage Silk ja beige Heritage Sock. Loistoyhdistelmä!



Langat: Malabrigo Yarn Sock eggplant 36g, Cascade Yarns Heritage Silk vaaleanharmaa 51g ja Cascade Yarns Heritage Sock limestone 28g
Puikot: 3.0mm


Pientä twistiä raidoissa.


Päädyin hieman purkuhommiin välillä, sillä valitsin lopussa beigen raidan jälkeen värejä tyhmästi. Ylläolevasta kuvasta näkyy, miten pitsineule ei erotu juuri ollenkaan, kun menin neulomaan sen liian tummalla. Vaihdoin sitten lopussa värit toisin päin ja alla näkyy, miltä se pitsineule oikeasti näyttää, kun värit on kohdillaan.

Tuubi koko komeudessaan.



tiistai 13. tammikuuta 2015

Villivadelmia

Ihanista langoista voi syntyä vaikka mitä. Tällä kertaa kolme lankakorin ihanuutta päätyi lapasiksi ja pipoksi. Ja inspiroiduinpa ensimmäistä kertaa julkaisemaan näistä myös oman ohjeeni. Ohje on ladattavissa Ravelrysta ilmaiseksi. Työlästä hommaa näin ensikertalaiselle ainakin tuo julkaisukelpoisen ohjeen laatiminen. Vähän kyllä jännittää, paljonko virheitä noista ohjeista löytyy...


Malliltaan molemmat ovat hyvin yksinkertaisia. Juju syntyy varresta ja resorista, sillä ne ovat kaksinkertaista sileää neuletta. Kuhunkin tarvitaan vain kerroksen verran nurjia silmukoita, joten paljon ei aivojaan tarvitse rasittaa. Senkun nauttii väreistä, ihanista langoista ja neuloo menemään. Alunperin tarkoituksena oli lisätä kumpaakin vielä resoriin sellainen napillinen kapea lenkki tai nauha tai mikä se nyt on se sellainen kapea pystysuora koriste sivulla, joka tuollaisissa joskus on. Alkoi vaan tuntua hieman liian överiltä, kun nuo raidatkin on noin värikkäät. Less is more tällä kertaa.


Ohje: Villivadelma by minä
LankaThe uncommon thread Tough Sock värissä cobble - harmaa n. 26g, 
Luohittaren luolan Väinämöinen värissä ärjy - pinkki n. 11g, 
Madelinetosh Tosh merino light värissä grasshopper - vihreä n. 13g.
Puikot: 2.5mm, varressa 2.0mm



Ohje: Villivadelmia by minä
Lanka: The uncommon thread Tough Sock värissä cobble - harmaa n. 25g,
Luohittaren luola Väinämöinen värissä ärjy - pinkki n. 15g, 
Madelinetosh Tosh merino light värissä grasshopper - vihreä n. 15g.
Puikot: 3.0mm, resoriin 2.5mm 
Koko: S


Ja samaan settiin kuulutaan :)

Tykkään!






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...