sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Pitsikukkaro

Hurmaavat pitsit -kirjan kannessa on kerrassaan ihanan pitsipussukan kuva. Sellainen oli pakko saada itsellekin. Siispä kaivoin esiin kaapista ohutta virkkauslankaa ja pienen virkkuukoukun. Samalla löytyi myös sopiva ommeltava kukkarolukko. Mitälie varten olin sellaisenkin joskus valmiiksi hankkinut, mutta pääsipä viimein käyttöön. On se vaan usein hyvä, että on tällainen hamsteri, niin ei tarvitse aina lähteä kaupoille.

Sormenpäät ja silmät oli koetuksella tätä virkatessa, oli se sen verran tiukkaa vääntämistä pienellä koukulla. Onneksi lopputulos on kuitenkin vaivan arvoinen. Ohjetta sovelsin jonkun verran loppukerroksilla, jotta sain pitsistä sopivan kokoisen valmiina olleeseen kukkarolukkoon. Alkuperäisessä ohjeessä kuvio on usempia kerroksia, vaikka muistaakseni lukko on aika saman kokoinen. Olisko siis pitänyt virkata vieläkin ohuemmalla langalla ja koukulla? Ei. :)


Ohje: Pouch by Hobby Hobbyre, kirjasta Hurmaavat pitsit
Lanka: Novita Virkkauslanka, valkoinen, 15g
Koukku: 1.25mm
Muuta: Ommeltava kukkarolukko, leveys 10cm

Ompelin pussukan sisäpuolelle kaksinkertaisen vuorin ohuesta valkoisesta puuvillasta. Aika jämäkkä pussukasta tuli silti ja lukon kiinni ompelussa riitti myös vääntämistä. Joskus pitää kyllä kokeilla sitä, että laittaa reikien kohdalle aina pienen helmen ja palaa samasta reiästä takaisin. Tähän se olisi voinut myös sopiva, jos olisi löytynyt kivat helmet, eikä pussukka olisi ollut niin paksu lukon kohdalta.


Kun sain tämän pussukan pitsit valmiiksi, aloin virkkaamaan seuraavaa samanlaista. Langaksi valisin mustan :D Jostain syystä se projekti jäi innokkaan alun jälkeen odottamaan uutta tarmoa ja varmaan sitä kevätauringon kirkkauttakin.


lauantai 30. tammikuuta 2016

Virkattuja tiskirättejä

Mä en ole aiemmin vielä hurahtanut näihin virkattuihin tiskirätteihin, mutta jostain sekin innostus viime marraskuussa sopivasti ennen joulua iski. Kai sitä voidaan hurahduksesta puhua, jos viikossa syntyy rättejä tällainen pino.


Virkkasin neljää erilaista rättiä, kolmella eri langalla ja värien määrän voikin päätellä kuvista. Kukka-mallin ohje on peräisin Tilkkuja ja lankaa -blogista.  Kirkkaanpunaisessa ja petroolin värisessä lankana on Blend bamboo, koukkuna 3mm ja lankaa kului 22g / tiskirätti. Pinkki sen sijaan on virkattu Novitan puuvilla bambusta, koukkuna siinäkin 3mm, mutta lankaa kului n. 32g. Oikeastaan tämä kukka-malli on niin kiva, että tuntuu pahalta puhua tiskirätistä enää, ehkä nää on kaikki tiskiliinoja :)


Ruutu-mallin ohje on napattu Prinsessajuttuja-blogista. Kolmessa vasemmanpuoleisessa blend bamboo, 3mm, leveytenä 41 pylvästä ja kulutus n. 23g. Pinkki samaa Novitaa kuin yllä, kulutus n. 30g.

Siksak-malli on puolestaan peräisin Puikkoillen, koukkuillen -blogista. Näissä vaihtelin kokoa sen verran, että langankulutus ei paljoa kerro. Kahteen vasempaa kului kuitenkin blend bamboota n. 26-29g ja pinkkiin novitaa n. 32g.


Vaikka esittelen tämän tiskirätin, siis tiskiliinan, viimeisenä, virkkaisin sen itse asiassa ensimmäisenä. Malli on omasta päästä keksitty. Todella luova muuten ;) Lankana on muita hieman paksumpi Bommix bamboo, Blend bamboon isoveli tai -sisko ehkä sittenkin. Koukkuna tässä oli 4mm ja lankaa kului 26g. 


Enhän mä itse tällaista määrää näitä tarvitse, joten rättejä päätyi myös joulupukin paketteihin. Etiketillä ja käyttöohjeella varustettuna tietysti. Itselleni jätin kolme liinaa, jotta ehtivät välillä pesuunkin. Nyt kun näitä on pari kuukautta käytetty ja pesty, niin tykkään kovasti edelleen. Paluuta vanhaan ei ehkä ole enää täälläkään.



perjantai 29. tammikuuta 2016

Virkattuja lumihiutaleita

Kai vielä tammikuussa voi esitellä muutaman joulukoristeen. Virkkailin jouluksi aika pinon lumihiutaleita, kun ei niitä maahankaan ollut luvassa. Näitä oli tarkoitus riittää myös lahjaksi, mutta eihän niitä jäänyt yhtään kuusenkoristelun jälkeen yli. Pitää ehkä ottaa ensi vuonna uusiksi siis.



Todella koukuttava tuo 100 virkattua lumihiutaletta -kirja. Miten niistä kaikista nyt voi valita, minkä tekee. Itse päädyin kuitenkin lopulta neljään malliin, kahteen isoon ja kahteen pienempään. Ohjeet oppi nopeasti ulkoa, joten oli helppo virkata useampi samanlainen hiutale yhdeltä istumalta. Lankana mulla oli Novitan kotiväkeä, koukun kokoa en enää muista.


Tein muutama vuosi sitten kuuseen virkatun latvatähden, jonka tärkkäsin sokerilla. Se on pysynyt todella hyvänä edelleen, mutta halusin silti kokeilla tällä kertaa erikeeperillä tärkkäämistä. Laitoin puolet liimaa ja puolet vettä ja sivelin seosta runsaasti kelmun päälle pingotetuille hiutaleille. Liiman ansiosta pinnasta tuli hieman kiiltävä, mutta se sopii kyllä lumihiutaleisiin hyvin. Liiman levittämisessä olisi voinut olla hieman tarkempi, sillä nyt jotkut kohdat jäivät tärkkäytymättä, mutta eipä ne nyt niin kovalla käytöllä siellä kuusessa olleet, että kestivät kyllä hyvin.



torstai 28. tammikuuta 2016

Villiviini-sukat

Blogi on ollut luvattoman hiljainen monta kuukautta. Se ei kuitenkaan ole tarkoittanut sitä, etteikö täällä olisi puuhailtu yhtä jos toistakin käsityöprojektia syksyn ja alkuvuoden mittaan. Valmista on syntynyt oikeastaan valtavan paljon. Nyt on töiden kuvausurakka suoritettu, joten bloggaus jatkukoon. Luvassa siis lähiaikoina paljon postauksia :)

Aloitetaan ihanista ihanimmilla Villliviini-sukilla. Näin blogeissa ensimmäisiä Villiviini-sukkia viime keväänä ja sormet syhysivät heti päästä tekemään omia. Mutta ne olivatkin Neuleretriitti-sukat, joiden ilmaisohje ilmestyisi vasta marraskuussa. Hirveä odottamisen tuska oli siis edessä. Syksyn mittaan ehdin jo unohtaa sukkaohjeen, kunnes joku julkaisi kuvan samoista sukista jossain fb:n neuleryhmässä marraskuussa ja selvisi, että ohje on viimein julkaistu. Jes, hommiin ja intarsiaa opettelemaan.


Langaksi näin hienoihin sukkiin kelpasi vain paras, mitä kaapista löytyi: harmaata Wollmeisen sukkalankaa ja pinkkiä Väiskiä. 

Lanka: Wollmeise Sockenwolle värissä hopea ja Luohittaren luolan Väinämöinen värissä ärjy, yhteensä 84g.
Puikot: 2.0mm


Kuten jo aiemmin mainitsin neuloin intarsiana ensimmäistä kertaa. Onneksi ohje oli hyvä, joten tekniikan oppi nopeasti. Ainut ikävä puoli on se, että mulla tahtoo joskus nurjat kerrokset jäädä vähän oikeita kerroksia löysemmiksi. Piti siis oikein nurjilla kerroksilla keskittyä kiristelemään silmukoita, kun huomasin, että jälki muuttuu epätasaiseksi. Onneksi kostutus ja pingotus auttaa tässäkin asiassa. Ja lisäksi tuollaisen värjätyn langan pinta on muutenkin hieman elävä, niin ei silmukoiden epätasaisuus erotu muutenkaan niin hyvin. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...