keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Japan Sleeves -neulepusero

Mulle iski pitkästä aikaa hirveä halu neuloa itselle neulepusero, kun näin tämän ihanan Jojin mallin Ravelryssä, vai olikohan se niin, että joku linkkasi sen syksyllä johonkin fb-ryhmään. Joka tapauksessa tykästyin heti.



Ohje; Japan Sleeves by Joji Locatelli
Lanka: Cascade Heritage Silk vaaleanharmaa (5660) 202g ja Heritage Sock tummanharmaa (5631) 119g
Puikot: 3.5mm (resoreissa 2.5mm)
Koko: M
Muutokset ohjeeseen: Tykkään kierretyin silmukoin neulotusta resorista, joten neuloin sekä oikeat ja nurjat resoreissa kiertäen. Hihojen resorissa kerroksia on enemmän kuin ohjeessa. Päättelyt joustavalla päättelyllä.



Neulominen alkoi noista hihan pitseistä, jotka muuten on musta aivan äärettömän kauniit! Kaavion seuraaminen oli alkuun todella haasteellista, sillä kavennuksia piti muistaa tehdä myös nurjalla ja niin että kääntyvät oikeaan suuntaan. Otin avuksi värikynät.



Pitsien reunoista poimittiin seuraavaksi silmukat ja siitä sitten lähdettiin hihoja myötäillen neulomaan lyhennetyin kerroksin puseroa ylhäältä alaspäin. Jossain kohtaa homma näytti tältä ja otin kuvan muistoksi kaaoksesta. Taisi olla parhaillaan neljät pyöröpuikot työssä kiinni :) Lyhennetyt kerrokset ovat koukuttavia ja homma eteni nopeasti...


...kunnes tuli suoran helman vuoro. Mikä voisi olla sen tylsempää kuin neuloa pelkkää oikeaa 42cm. Väri vaihtui sentään 2 kerroksen välein. Homma jäi kuitenkin jouluun asti muiden projektien jalkoihin, kunnes aaton jälkeen löytyi uusi into ja pusero valmistui muutamassa päivässä.


Vaikka muoto oli mitä mielenkiintoisin ja sovittaminen kesken työn vaikeaa, lopputulos on hyvä. Istuu päälle ihmeen hyvin. Tykkään myös värivalinnastani, vaikka olinkin siinä kovin tylsä päätyessäni samoihin väreihin kuin ohjeen mallikuvassa. Lanka sentään oli eri. Pusero tuntuu kivan pehmoiselta ja mukavalta yllä. Toivottavasti tälle ei kuitenkaan käy kuin muille villaneuleille, että niitä tulee käytettyä vain kerran vuodessa, koska ovat niin lämpimiä.


Joulukalenterisukat

Tänä jouluna osallistuin ensimmäistä kertaa Jämälankavillasukkajoulukalenteriin. Ideana on siis se, että kunakin joulukuun päivänä neulotaan päivämäärän mukainen määrä kerroksia ja päivän väri määräytyy aamulla julkaistun vihjeen mukaan. Sukkia neulotaan vuorotella kärjestä aloittaen ja työmäärä siis lisääntyy joulun lähestyessä. Samalla sukista tulee erilaiset.



Langaksi valitsin 7 veljestä, koska sitä on kaapissa aivan liikaa. Näiden sukkien myötä määrä väheni huimat 160g. Sehän yli kerä! Jes! Muokkailin silmukkamäärät langalle sopivaksi ja valitsin puikkokooksi 2.5mm. Teräosassa on 48 silmukkaa ja varressa levenee 60 silmukkaan. 



Jätin ohjeissa olleet kirjoneuleet pois, koska halusin itselleni yksinkertaiset raitasukat, joista yksiväriset raidat näkee selkeästi. Kirjoneulesukkia sitten ehkä ensi vuonna, niin homma säilyy mielenkiintoisena.


Joulun hetkiä

Tänä jouluna panostin jouluruoissa vain ja ainoastaan makeaan puoleen. Onneksi joulun ruoat eivät olleet vain mun vastuulla, joten saatiin syödäksemme muutakin kuin makeaa.

Pinterest on syyllinen näihinkin molempiin pipareihin. Lumihiutaleet ja joulupallot onnistuivat paremmin kuin osasin toivoa. Pelkäsin ottaneeni liian kunnianhimoisen projektin, mutta onnistuin yksinkertaistamaan koristelut ja pikeeri toimi. Pikeeriohjeet on Kinuskikissalta. Kokeilin alkuun Mansikkamäen pikeeriä, mutta se ei sopinut mun välineille ja otteelle. Siitä tuli aivan liian tönkköä. Tulin hankkineeksi viimein myös kunnon pursotinpussin ja tylliä. Ehkäpä syy on niissä, että homma toimi. Kyllästyin ainaiseen minigrip-pussien saumojen pettämiseen ja epätasaiseen jälkeen. Näitä voisi tehdä vaikka ensi joulunakin. 

Alunperin mun ei ollut tarkoitus tehdä täksi jouluksi myös näitä nalleja, mutta sattumalta löysin Stokkalta täydellisen muotin ja muistin samantien Pinterestistä nämä nallet. Pakko oli siis kokeilla niitäkin. Kädet pysyi muuten kaikki paistossa asennossaan, vaikka olin pelännyt nallejen levittävän kuumuudessa epätoivoisesti käsiään.

Nämä jouluiset tonttupurkit tein jo viime vuonna, mutta tuunailin tänä vuonna paremmiksi, kun löysin pienempiä joulupalloja. Viime vuonna tonttupoika ei mahtunut suunniteltuun purkkiinsa, koska pallot oli liian suuria. Idea on alunperin Talo ja Koti -lehdestä. Näistä on tullut mun ehdottomat joulun suosikkikoristeet. Harmi vain, että katajainen keinu pitää vuosittain uusia. Mutta on se kuitenkin sen arvoista.


Joulukortteihin olen perinteisesti panostanut. Tykkään antaa mielummin itse tehdyn kuin valmiina ostetun kortin. Alla muutamia tänä vuonna lähetettyjä.


Ylläolevassa kuvassa on myös yksi tuotos messuhankinnoista. Nimittäin tuo lasihimmelipallo. Se meni vanhemmille lahjaksi. Ostin pari pussia hopeisia putkia ajatuksena keksiä sopiva malli sitten jostain. Mallin etsintä osoittautui yllättävän hankalaksi, sillä putket olivat kaikki saman mittaisia, eikä lasisia voi itse pätkiä, paitsi vahingossa. Ilman ohjetta lähdin kokeilemaan tuollaista palloa. Lähdin yrityksissäni laittamaan hiukan liikaa putkia pallon keskelle, vaikka idea oli muuten oikeilla jäljillä. Onneksi ystävältä löytyi sattumalta ohje ja sain vinkin parempaan aloitukseen. Himmelistä tuli kaunis ja on oikeasti isompi kuin kuvassa näyttää. Tekeminen oli kuitenkin todella hankalaa, koska putki oli sisältä niin pieni. Kerään voimia seuraaviin. Materiaaleja kun riittää ja paikkakin olisi valmiina.




Joulukalenteri

Pinterest on ideoita tulvillaan ja sieltä sai tämäkin alkunsa. No, homma lähti sitten lopulta hiukan käsistä.

Yritin nimittäin alkuun löytää meille valmista pientä joulukalenterilipastoa, jonka tuunaisin mieleiseksi. Etsin ja etsin, mutta en löytänyt mieleistä en sitten millään. Stokkalla oli myynnissä pahvinen kalenterilaatikosto, mutta se tuntui todella heppoiselta ja laatikot oli jo alkuun niin tiukkia, ettei niitä olisi voinut enää ainakaan päällystää. Se sai siis jäädä ostamatta. Ikean puuvalmiista Moppe-minilipastoista olisi tullut aivan turhan suuri 24 laatikolla. 

Aloin jo miettiä, että hankin kohta ohutta puulevyä ja teen meille joulukalenterin loppuiäksi. Ulkona sahaaminen ei kuitenkaan houkutellut. Siispä päädyin tutkailemaan konepahveja. Testailin jämäpaloilla ja hämmästyin kuinka tukevia pikkulaatikoista tuli. Siinä se. Tilailin nipun 1.6mm, 2mm ja 3mm konepahviarkkeja (25x35cm). Koska arkit olivat hiukan liian pieniä, on taustoissa, sivuissa, välilevyissä kaksinkertainen vahvuus, kerrokset osittain lomittain. Aika paljon piti suunnitella ja laskeskellla ja monta palaa leikata, mutta lopputulos on sen arvoinen. Numerot on Pinterestistä bongattuja. Mustavalkoprinttinä sopivat täydellisesti. Tykkään. Paljon.





Tuubihuiveja

Jouluiselta lahjatehtaalta valmistui tänä vuonna enimmäkseen tuubihuiveja. Niitä saivat suvun ja ystäväpiirin naiset. Itse ainakin olen kovasti tykästynyt tällaisiin trikootuubihuiveihin. On ne niin monikäyttöisiä ja pehmeitä. Toivottavasti olivat myös muille mieleen.

Työläin homma näiden kanssa taisi olla lopulta kankaiden valinta. Itselleen osaa ostaa, mutta toisille - huoh! En uskaltanut olla kovin räväkkä, siispä mustan ja harmaan sävyillä mentiin. Tuo pinkki-valkoinen vinoraita on väripilkku itselle. Kankaat tilailin Kestovaippakaupasta ja Noshilta


Kankaiden laaduista on vielä kommentoitava sen verran, että kyllä kelpaa ommella, kun on kunnon kankaat. Kuviot asettuvat kohdalleen kuin itsellään, ei väännä eikä käännä. Halvemman trikoon kanssa käynyt joskus toisinkin. 

Bambi

Vuosi vetelee viimeisiään ja blogista on jäänyt uupumaan vaikka mitä vuoden viime hetkiltä. Osa siksi, ettei joululahjoja sovi paljastaa liian aikaisin, osa silkkaa laiskuutta. Ennen kuin vuosi vaihtuu, on syytä kiriä blogi ajantasalle.

Aloitetaan marraskuisista käsityömessuista. Yksi mukaan tarttuneista ihanuuksista on Paapii Designin Bambin Tee-se-itse paketti. Jo messuja seuraavana päivänä tuli vastustamaton halu ommella bambi valmiiksi. Näppärä paketti ja idea, vaikka kallishan se oli. Ihana silti!






Messuilta löytyi jälleen kerran monenmoista muutakin ihanaa, joista valmistuu aikanaan yhtä ja toista täällä blogissakin esiteltävää.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...