tiistai 9. helmikuuta 2016

Virkattuja kissoja

Pinterest on kyllä petollinen paikka selailla ohjeita. Siellä tulee aina vastaan jotain ihanaa ja kansiot täyttyvät monella uudella idealla joka käynnillä. Mun ei ollut tällä kerralla yhtään tarkoitus etsiä sieltä tällaisia kisuja, mutta sitten kun näin tämän ohjeen, niin en voinut vastustaa. 


Lanka: Hjertegarn Cotton Nr. 8, harmaata n. 16g / kissa + hiukan lilaa ja turkoosia puuvillalankaa
Koukku: 2.5mm


Ensin tein röyhelöhameisen tyttökisun ja ajattelin selviäväni sillä, mutta pari päivää myöhemmin päätin tehdä myös sinipaitaisen poikakisun kaveriksi :) Ja pakko myöntää, että aika söpö parivaljakko näistä tulikin.


Amigurumeissa hankalinta on oikeastaan aina tuo kasvojen ompelu. Yritän usein kuvasta laskea, montako silmukkaa esimerkiksi silmien välissä on ja millä kerroksella silmät ovat, ellei sitä ohjeessa ole mainittu. Silti tuntuu, että kasvoista tulee aina erilaisia ja niiden näpertämiseen saa kulumaan vaikka kuinka kauan aikaa. Toki kisut saa olla erinäköisiä kuin ohjeessa ja keskenäänkin erinäköisiä. Toinen samanlainen on kuitenkin aina helpompi tehdä, sillä voi ensimmäisestä laskea kasvon eri osien paikat. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...