sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Katselukirja, rapinalelu ja hernepussi

Monessa blogissa on näkynyt erilaisia Onnin ja Ilonan katselukankaista ommeltuja juttuja vauvalle. Kangas on niin ihanaa, että oli ihan pakko itsekin hankkia ja ommella muuta juttu vauvalle. Meinasin ensin tyytyä yhteen kuvariviin eli kymmeneen kuvaan, mutta sorruin sitten kuitenkin tilaamaan kangasta tuplasti, ettei tarvitse ihan pihistellä sen kanssa.

Ompelin toisesta rivistä perinteisen pehmokirjan, jossa vauvalle riittää rutkasti katseltavaa.



Lopuista paloista  ompelin sini-punaisen virikelapun, jonka reunoilla on erilaisia hipelöitäviä nauhanpätkiä ja sisällä pari kinkkupussia rapinaa tuomassa. Yläreunaan tähtäsin yhden lenkin sen verran keskelle, että lapun saa siitä monitoimirenkaalla roikkumaan vaikka kaukaloon. Lisäksi ompelin kelta-vihreistä paloista perinteisen hernepussin. Toivottavasti näistä on paljon iloa. Kuusi palaa jäi vielä yli, joten saa nähdä. mitä niistä syntyy myöhemmin. Niistä saisi sopivasti aikaan vielä vaikka kuutionkin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...