torstai 19. huhtikuuta 2012

Lisää pussukoita ja väriä

Kevät on ihanaa aikaa, sillä harmaan talven jälkeen nauttii pirteän raikkaista väreistä.  Ikean kankaista väriä saivat tällä kertaa pikkuiset pussukat. Päätin kokeilla vaihteeksi paria uutta pussukkamallia.

Tilda-kirjan ohjeella tehty pussukka saman kankaan kahdesta eri kohdasta.
Päätin kaavoittaa toisesta pussukasta suorakulmaisen särmiön muotoisen. Pussukka onnistui muuten kivasti, mutta unohdin sitten, että tuollaisessa pussukassa olisi hyvä olla kummassakin päädyssä vetoketjun kohdalla pikkuinen palanen, josta saa kiinni vetoketjua vetäessä. Pitänee siis lisätä tähän vielä jotenkin sellainen.

Toinen puoli
Ja toinen puoli

Pikkuinen käsityöpussukka

Käsityöaiheinen leimailukollaasi päätyi viimein käsityöpussukkaan. Pussukoita on tullut tehtyä samalla kivalla ohjeella aiemminkin, mutta mikäs siinä kun on kivan kaavan löytänyt. Kiinnitin kuvion ennen ompelua kaksipuoleisella liimaharsolla, mutta miksi ihmeessä se ei tarttunut kaikkialta kunnolla, vaan kankaan alle jäi muutamia "ilmakuplia". Silitinköhän hieman liian vähän aikaa vai onko uudessa liimaharsossa jotain vikaa. Epäilen ensimmäistä :)
Tykkään tuollaisesta hieman utuisesta leimasinjäljestä enemmän kuin tasaisen tummasta.

Raitasukkia kevätauringossa

Innostuin neulomaan itselle keväisen aurinkoiset villasukat. Ihan perussukat, mutta kantapää on tehty sädekavennuksin.


Ihanat raitasukat ja kevätaurinko <3


Sädekavennettu kantapää ei pääse oikeuksiinsa tällaisessa kuvassa.

Toinen sukkapari vähän miehekkäämmästä väristä.

Virkatut pikkukorit

Huhtikuun käsityölehdessä oli ohje Novitan Hanko-langasta virkattaviin koreihin, joissa on hauska pallukkareuna. Oon joskus virkannut vastaavia koreja matonkuteesta, joten pitihän tuota kierrätyspuuvillalankaakin kokeilla. Kaksinkertainen Hanko-lanka osoittautui aika kivaksi virkattavaksi kasin koukulla. Tein ensin yhden kerän pikkukorin, mutta sitten innostuin seuraavalla kauppareissulla hankkimaan vielä muutaman kerän lisää ja tekemään toisen pikkukorin ja hiukan isomman kahden kerän korin. Nyt kun noita koreja on tossa muutaman päivän katsellut, niin on alkanut ärsyttää se, että ne näyttää ihan vinoilta. Ei olis ilmeisesti pitänyt virkata kerroksia spiraalina. 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...