keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Sophie´s Universe

Ja ihan kun näitä erikokoisia virkattuja vauvan peittoja ei vielä olisi tarpeeksi, niin piti tehdä vielä yksi. Oikeastaan kyllä tämän peiton kohdalla haaveilin tekeväni ihan täysikokoisen Sophie´s Universen, mutta sitten päädyin kuitenkin kesken kaiken lopettamaan ja tekemään tästä vauvalle sopivan version. Muokkailin vähän uloimpia kerroksia, jotta sain peiton nätisti loppumaan kesken ohjeen. Tämän loppuun asti virkkaamalla olisin saanut kulumaan koko äitiysloman ja mitä muuta kaikkea ihanaa sitä olisikaan jäänyt tekemättä :)


Lanka: Novita 7 veljestä, yhteensä 390g
Koukku: 4.0 mm

Mua viehättää suunnattomasti tämän peiton kuviot ja se miten ne valmistuvat. Vaikka sitä on itsekin tullut virkkailtua paljon, niin tässäkin peitossa tuli monta sellaista juttua vastaan, etten ollut aiemmin tehnyt. Kerrokset lomittuvat kivasti ja valmiit kuviot syntyvät vasta useamman kerroksen ristiinrastiin virkkaamisesta.


Tästä peitosta tuli lopulta todellinen väripläjäys, sillä en laittanut joukkoon yhtään hillitympää väriä. Yleensä mulla kun on tapana änkeä joukkoon vähintään harmaata. No tunnustan samalla, että kyllä kokonaisen Sophie´s Universen virkkaaminen kiehtoo edelleen sen verran, että olen jo valinnut kätköistä sopivat kerät seuraavaan projektiin ja ostanut muutaman poistovärinkin sitä varten. Luvassa on vähän hillitympiä värejä ja myös sitä harmaata joukkoon :) Siitä koska tämä seuraava peittoprojekti alkaa en lupaa mitään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...