tiistai 9. lokakuuta 2012

Skew-sukat

Tekstiilityö ja matikka kuuluu ehdottomasti yhteen :) Nämä sukat sen viimeistään osoittaa. Oli siis ihan pakko kokeilla Skewien neulomista. Hauskaa, haasteellista ja ennen kaikkea uskoa vaativaa, sillä varsinkin kantapää syntyy kyllä niin ihmeellisen muotoisesta kappaleesta. Vain matemaatikko voi keksiä näin oudosti neulottavat sukat. Vaikka välillä epäilyttikin, niin kyllä näistä sukat tuli ja itse asiassa vielä aika kivat ja todella hyvin jalkaan istuvat. 



Lanka: Regia Design Line by Erika Knight
Puikot: 2.5 mm


Hauskinta näissä sukissa on ehdottomasti kantapää.
             

Sukat siis aloitetaan peukalovarpaasta ja kerrokset neulotaan viistosti. Teräosan pituuden arviointi ensimmäistä sukkaa neulottaessa oli melko vaikeaa. Sopivan teräosan pituuden huomaa oikeastaan vasta kantapään neulomisen jälkeen, eikä siinä vaiheessa enää tee mieli purkaa. Ja toiseksi, juuri näissä sukissa on tärkeää, että teräosa on oikean mittainen, muuten sukka istuu jalkaan todella huonosti. Ensimmäisen sukan teräosasta tulikin liian pitkä, enkä tosiaankaan viitsinyt enää purkaa, joten päätin ottaa teräosasta kerroksia välistä pois ja silmukoida sukan sitten takaisin kasaan. No. Olisihan se varmasti ollut helpompaa, jos teräosa olisi ollut suoraan neulottu. Näiden sukkien lisäykset ja kavennukset joka toisella kerroksella toi aika paljon lisää haastetta. Selvisin, mutta välillä kyllä mietin, että oliskohan sitten kannattanut purkaa :)



   


Oikeanpuoleisessa kuvassa kantapää on yhtä ratkaisevaa kerrosta vaille valmis :) Tässä kohdassa uskoa siihen, että on tehnyt oikein tarvitaan kaikkein eniten.

Skewit on ehdottomasti sukat, jotka herää eloon vasta jalassa.


   



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...