sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Raitasukat

Syksyn käsityömessuilta tarttui ihanien värisävyjensä takia mukaan pari kerää Regian sukkalankaa. Kerät oli olleet jo liian pitkään kaapissa, joten ne viimein saada sieltä puikoille ja jalkoja sulostuttamaan. Onneksi nykyään saa valmiita raitalankoja. Jos olis pitänyt tehdä näin raidoittuvat sukat yksivärisistä keristä, niin olis saattanut jäädä tekemättä.




Yleensä muistan tarkistaa värjäyserän, mutta messuhulinassa se pääsi unohtumaan ja tietysti erä oli juuri sillä kertaa eri. Yläpuolella olevassa kuvassa sävyero näkyy parhaiten. Oikeanpuoleisen sukan sävyt ovat vaaleammat, mutta raidoitus kulkee samalla tavalla. Tällaisessa työssä sävyero ei onneksi haittaa, mutta jos olis neulonut vaikka neuletakin, kyllä ottaisi päähän.

Lanka: Regia Design Line Random Stripes by Kaffe Fassett 2902 Heather
Puikot: 2,5mm

Neuloin sukat kärjestä aloittaen Magic cast on -tekniikalla, paitsi että käytin heti sukkapuikkoja. Jotenkin tuo pöyröpuikkojen siirtely ei tuntunut kivalta, kun joskus sitä kokeilin. Loin alussa 10s kummallekin puikolle. Neuloin yhden puikon oikein ja jaoin samalla silmukat neljälle puikolle. Sen jälkeen aloitin reunoissa lisäykset yhden silmukan sisäpuolella neulomalla aina toiseksi reunimmaisen silmukan ensin oikein etureunasta ja sitten takareunasta. Tein lisäyksen joka kerros, kunnes joka puikolla oli 12s. Sen jälkeen välikerros ja lisäykset vielä kerran eli sukkiin tuli 4x13s=52s.

Kärjen jälkeen neuloin 4 kerrosta oikeaa ja sen jälkeen aloitin tuon helpon joustinneuleen alkuun asti jatkuvan mallineuleen sukan ulkosyrjässä:
1. krs: 2n, 1o, 2oyht, lk, 2n
2. krs: 2n, 3o, 2n
3. krs: 2n, 2oyht, lk, 1o, 2n
4. krs: 2n, 3o, 2n


Neuloin ensin perinteisen kantapään,
mutta se tuntunut sopivan näihin raitoihin ollenkaan.

Siispä piti kaivaa esiin tiimalasikantapään ohje. Toivottavasti sen tekeminen onnistuu joskus ulkomuistista. Käytin apuna Ullan ohjetta. Neuloin kantapään 26 silmukalla. Tein nurinnostamissilmukkaparijuttuja kerrosten alkuun, kunnes niitä on kummassakin reunassa 8 ja keskellä tavallisia silmukoita 10. Ja siitä sitten taas kerroksia pidentämällä ohjeen mukaan päästään varren alkuun ja alkuperäiseen silmukkamäärään. Ei nyt ihan näin helposti, mutta ohjetta lukemalla kyllä onnistuu :)


Olen tyytyväinen, että päätin tehdä sittenkin tiimalasikantapään. 


Lisäsin varren puolivälin jälkeen kolmella kerroksella 2s sukan takaosassa noin 8 kerroksen välein, jotta sukat ei kiristä pohkeita. Joustinneuleen neuloin noin 15 kerrosta: 1o kiertäen, 1n.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...